Uutisarkisto/2015

Harjoitukset päättyvät syyskauden osalta

Päiväys 11.12.2015

Sunnuntaina 13.12.2015 pidetään viimeiset ohjatut harjoitukset syyskauden osalta.
Sali on suljettu aikavälillä 14.-17.12.2015.

Seuraavat ylimääräiset vuorot kuitenkin pidetään myös joulutauon aikana:

  • Minisulkis: keskiviikkona 30.12. klo 17:00-18:30
  • Junnuryhmä, Kilparyhmä ja Sulkapallokerho (sopu sijaa antaa): vapaapelin mahdollisuus sunnuntaina 20.12. klo 18:30-20:00

Aikuisryhmä voi hyödyntää muita vapautuvia vuoroja. Nimenhuutoon lisätään nämä ylimääräiset kerrat. Jos muiden ryhmien pelaajat huomaavat, että omalla viikkovuorolla paikalla on avaimenhaltija, voi hallille mennä pelaamaan itsekseen.

HUOM! Aikuisryhmäläiset: teillä on siis velvollisuus merkitä osallistumisesi Nimenhuutoon!
Laittakaa kommentteihin monelta menette niinä viikonpäivinä, kun kerran aloitusaika on aikaisempi kuin normaalisti Aikuisryhmälle!

Minisulkiksen harjoitusvuoromuutos

Päiväys 3.12.2015

Sunnuntaina 6.12. ei ohjattuja harjoituksia Minisulkis-ryhmällä. Lapset voivat kuitenkin halutessaan tulla huoltajan kanssa palloilemaan 17:30-18:30, jolloin kaksi kenttää varattuna tähän.

Niilo hopeista eliittiä Raisiossa

Päiväys 29.11.2015

RaSu:n järjestämissä seniorieliittikisoissa Niilo Skyttä otti hopeaa MN-65-luokassa yhdessä Juhani Salon (ÖIF) kanssa.

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Harjoitusmuutos

Päiväys 15.11.2015

Sunnuntaina 22.11.2015 valmennusryhmät seuraavasti koripalloturnauksen takia:

  • Minisulkis: 18:00-19:00
  • Junnuryhmä: 18:00-19:00
  • Kilparyhmä: 18:45-20:00
  • Sulkapallokerho: 19:00-20:00

Kisatuloksia

Päiväys 15.11.2015

 

Sportia Sulkis Junior Tournament

Lauri Karjalainen selvitti tiensä alkulohkosta semifinaaleihin PK-15-luokassa.

ESB Tähtikisa 2015

Palkintosijoja seuraavasti:

  • NN-C: Laura Ijas ja Johanna Luukkonen voittivat!
  • PK-15: Lauri Karjalainen selvitti tiensä alkulohkosta semifinaaleihin

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Hysyn kansalliset 2015

Palkintosijoja seuraavasti:

  • MN-35: Petri Vänttinen luokkavoittoon yhdessä Toni Ala-Lipastin (MäSPS) kanssa
  • NN-A: Jenni Niinimäki kakkoseksi yhdessä Sanna Mikkolan (HalSu) kanssa
  • MN-40: Petri Vänttinen kakkoseksi yhdessä Jukka Lampinen (Riihi-Drop) kanssa

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Harjoitusvuoroperuutuksia

Päiväys 26.10.2015

Lauantaina 31.10. ei ole pelivuoroa KNV:n tapahtuman johdosta. Samasta syystä sunnuntaina 1.11. ei ole harjoituksia millekään junioriryhmälle, vaan ainoastaan aikuisryhmän vuoro klo 20:00 pidetään.

Vipsulaisten hopeinen Tammisaaren turnaus kruunattiin uudella luokkavoittajalla

Päiväys 1.11.2015

BMK-84:n järjestämissä kansallisissa kisoissa Tammisaaressa Vipsun Veikko Savonsaari lisättiin loputtoman(?) pitkään vipsulaisten luokkavoittajien listaan hänen voitettua miesten C-nelinpelin yhdessä Tomi Vuovirran (DRIVE) kanssa. Muut seuramme edustajat saavuttivat seuraavat kakkossijat:

  • MK-A: Teppo Smolander
  • MK-B: Jan Mikkonen
  • NN-B: Pauliina Rantavuori yhdessä Mia Petran (ÖIF) kanssa
  • SN-B: Pauliina Rantavuori ja Jan Mikkonen

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Harjoitukset syyslomalla

Päiväys 8.10.2015, päivitetty 8.10.2015

Treenit seuraavasti aikavälillä 11.-18.10.2015:

  • Minisulkis: ei harjoituksia 11.10. ja 14.10. Harjoitukset normaalisti 18.10.
  • Sulkapallokerho: ei harjoituksia 11.10. Harjoitukset normaalisti 18.10.
  • Junnuryhmä: ei harjoituksia 11.10. tai 14.10. Harjoitukset normaalisti 18.10.
  • Kilparyhmä: ei harjoituksia 11.-17.10. Seuraavat harjoitukset siis sunnuntaina 18.10.

Kutsu Keravan sulkapalloseura Vipsun ylimääräiseen vuosikokoukseen

Päiväys 14.9.2015

Keravan sulkapalloseura Vipsu ry:n ylimääräinen vuosikokous pidetään torstaina 1.10.2015 klo 18:00-19:30 Keravan jäähallin kokoustiloissa. Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokoukselle:
    • puheenjohtaja
    • sihteeri
    • kaksi pöytäkirjan tarkistajaa
    • ääntenlaskijat
  3. Todetaan läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet
  4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  5. Käsitellään johtokunnan esittämät tai jäsenten vireille panemat muut asiat:
    • Jäsenmaksuun sisältyvien kilpailustarttien määrän muuttaminen
    • Seuran maksamien kilpailustarttien ansaitseminen osallistumalla seuran valmennustoimintaan
    • Aikuisryhmän harjoitusvuorojen käyttöperiaatteet
    • Vieraspelaajien kutsumisen periaatteet ja maksut
  6. Kokouksen päättäminen.

Vipsulaiset antoivat kyytiä hanhensulalle

Päiväys 14.9.2015

BC Hanhensulan järjestämissä kansallisissa kisoissa Ruskeasuolla Vipsu saavutti seuraavat palkintosijat:

  • Timo Vesanen ja Jenni Niinimäki voittivat SN-B:n
  • Petri Vänttinen voitti luokan MN-40 Toni Ala-Lipastin (MäSPS) kanssa
  • Jenni Niinimäki sijoittui toiseksi NN-A:ssa yhdessä Paula Petäyksen (ÖIF) kanssa
  • Petri Vänttinen sijoittui toiseksi SN-A:ssa yhdessä Soile Savolaisen (BC HanSu)) kanssa

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Helsinki Openissa vipsulaisiakin palkintokorokkeella

Päiväys 14.9.2015

HBC:n järjestämissä eliittikisoissa Ruskeasuolla Vipsu saavutti seuraavat palkintosijat:

  • Juho Heiskala voitti MK-C:n ja Timo Vesanen sijoittui saman luokan kakkoseksi
  • Jan Mikkonen ja Pauliina Rantavuori SN-B:n kakkossijalla

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Mainitaan vielä lisäksi, että Vipsun kasvatti, nykyisin HBC:ia edustava Pekka Ryhänen voitti valioluokan miesten nelinpelin.

Harjoitusvuoroperuutus

Päiväys 19.9.2015

Lauantaina 19.9.2015 ei pelivuoroa.

Vipsulla eliittisenioreita

Päiväys 31.8.2015

Suomen Sulkapalloliiton järjestämissä Seniorieliitti-kisoissa Vantaalla Vipsu saavutti useita luokkavoittoja:

  • Petri Vänttinen voitti luokat MN-35 ja MN-40 Toni Ala-Lipastin (MäSPS) kanssa
  • Petri Vänttinen voitti luokan MN-45 Mika Nissisen (ILSU) kanssa
  • Teppo Smolander ja Pauliina Rantavuori voittivat luokan SN-35
  • Petri Vänttinen voitti luokan SN-40 Soile Savolaisen (BC HanSu) kanssa

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Syksyn harjoitukset alkavat

Päiväys 16.8.2015

Ilmoittautuminen ryhmiin on päättynyt.

Ryhmäjaoista ja ryhmiin pääsemisestä on ilmoitettu sähköpostilla 16.8.2015. Harjoitukset alkavat maanantaista 17.8.2015 alkaen harjoitusaikojen mukaisesti.

Aikuisryhmä voi alkaa pelata vuoroillaan torstaista 20.8. alkaen.

Kesävuorot

Päiväys 17.5.2015, päivitetty 25.7.2015

Kesävuoro on keskiviikkoisin klo 19:00-21:00. Vuoro alkaa pyöriä 3.6. alkaen. Vuorolla ei ole valmennusta.

HUOM! Kesävuorot päättyvät 5.8.2015! Sitä seuraavalla viikolla ei ole lainkaan vuoroja.

Vuoroperuutuksia

Päiväys 24.5.2015

Vuorot peruttu ajalta 25.-28.5.2015.

Luokkamestaruuksista yksi mitalisija

Päiväys 24.5.2015

HBC:n järjestämissä ABC-luokkamestaruuskisoissa Vipsulle tuli yksi hopeamitali, kun Timo Vesanen pelasi SN-B-luokan finaalissa parinsa Ritva Turkian (WilSu) kanssa.

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Harjoitukset päättyvät 10.5.2015

Päiväys 11.4.2015

Kaikkien valmennusryhmien harjoitukset päättyvät sunnuntaina 10.5.2015.
Kuntoryhmän vuorot jatkuvat 31.5.2015 asti.
Mahdollisista kesävuoroista ilmoitetaan erikseen.

Kevättiedote

Päiväys 16.3.2015

Vipsun jäsenille tarkoitettu kevättiedote luettavissa täällä.

Keravan mestaruuskilpailut 2015: tulokset

Päiväys 22.4.2015

Keravan sulkapallomestaruudet ratkottiin lauantaina 18.4.2015 Killan koululla. Kilpailuiden tulokset ovat täällä.

Vuoromuutoksia

Päiväys 17.4.2015

Seuraavat harjoitusmuotomuutokset:

  • Junnuryhmä ja Sulkapallokerho: ylimääräiset harjoitukset ma 27.4. klo 18.30-20.00 ja ma 4.5. klo 18.30-20.00.
  • Lauantaina 9.5. ei sulkapallovuoroa koripalloturnauksen takia.

Vipsulla palkittu pääsiäinen

Päiväys 7.4.2015

Vipsun pelaajat keräsivät seuraavat palkintosijat viikonlopun Backaksen Iskun pääsiäisturnauksessa:

  • Mikko Antell voitti MN-B-luokan yhdessä Eerik Kohon (Riihi-Drop) kanssa.
    Samassa luokassa kakkosiksi Timo Vesanen ja Jan Mikkonen.
  • Kai Antell voitti MN-55-luokan yhdessä Eerik Kohon (Riihi-Drop) kanssa
  • Laura Ijas kakkoseksi NK-B-luokassa
  • Timo Vesanen ja Mikko Antell kakkosiksi MN-A-luokassa
  • Jenni Niinimäki ja Lotta Aunio kakkosiksi NN-A-luokassa
  • Jan Mikkonen kakkosena SN-35-luokassa yhdessä Ritva Turkian (WilSu) kanssa

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Harjoitukset pääsiäisenä

Päiväys 4.4.2015

Treenit seuraavasti aikavälillä 5.-6.4.2015:

  • Minisulkis: su 15.2. minisulkiksella mahdollisuus vanhempi-lapsi-pelailuun klo 17:30-18:45. Ei siis varsinaisesti ohjattuja harjoituksia.
  • Sulkapallokerho: harjoitukset sunnuntaina normaalisti.
  • Junnuryhmä: Ei harjoituksia sunnuntaina.
  • Kilparyhmä: vapaata peliä su 15.2. 18:45-20:00. Maanantaina harjoitukset normaalisti.

Vipsulla uusi tulokas palkintokorokkeella!

Päiväys 22.3.2015

Vipsun Suvi Laihonen otti komeasti ensimmäisen palkintosijansa kansallisissa kilpailuissa ollen kakkonen tyttöjen 13-luokan kaksinpelissä Espoon Womens' Openissa.

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Vipsulla yksi härkä palkintokorokkeella

Päiväys 22.3.2015

Vipsun Petri Vänttinen voitti miesten nelinpelin 35-luokan ja sijoittui 40-luokassa kakkoseksi viikonloppuna pelatuissa Osukon Härkäkisoissa. Muut sarvipäämme juuttuivat viimeistään välierävaiheeseen.

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Kevättiedote

Päiväys 16.3.2015

Vipsun jäsenille tarkoitettu kevättiedote luettavissa täällä.

Vipsulaisille Suomen mestaruus ja pari toiseksi parasta!

Päiväys 16.3.2015

Vipsun Teppo Smolander ja Lotta Aunio voittivat Ikäluokkamestaruus-kisoissa Suomen mestaruuden sarjassa SN-40. Lisäksi Teppo voitti hopeata MK-40-sarjassa ja Vipsun Jan Mikkosen kanssa hopeata MN-40-sarjassa.

Kaikki voittajat nähtävissä täällä.

Harjoitusvuoromuutos sunnuntaina 15.3.

Päiväys 11.3.2015

Sunnuntaina 15.3. ei ole kilparyhmän eikä junnuryhmän harjoituksia, vaan minisulkis ja sulkapallokerho harjoittelevat klo 19:00-20:00.

Harjoitukset hiihtoloma-aikaan

Päiväys 12.2.2015

Treenit seuraavasti aikavälillä 15.-22.2.2015:

  • Minisulkis: su 15.2. minisulkiksella mahdollisuus vanhempi-lapsi-pelailuun klo 17:30-18:30. Ei siis varsinaisesti ohjattuja harjoituksia.
    Keskiviikkona 18.2. sama systeemi klo 17:30-18:30.
  • Sulkapallokerho: ei harjoituksia su 15.2. Seuraavat treenit sunnuntaina 22.2.
  • Junnuryhmä: Ei harjoituksia su 15.2. tai ke 18.2. Harjoitukset jatkuvat normaalisti su 22.2.
  • Kilparyhmä: vapaata peliä su 15.2. 18:30-20:00. Maanantaina 16.2. harjoitukset normaalisti, mutta ke 18.2. ei harjoituksia. Sunnuntaina 22.2. alkaen taas normaalien aikataulujen mukaan.

Keravan kansalliset 2015: tulokset

Päiväys 8.2.2015

Tulokset löytyvät täältä.

 

Kutsu Keravan sulkapalloseura Vipsun sääntömääräiseen vuosikokoukseen

Päiväys 1.2.2015, päivitetty 22.2.2015

Keravan sulkapalloseura Vipsu ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään tiistaina 24.2.2015 klo 17:30-19:30 Keravan jäähallin kokoustiloissa. Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokoukselle:
    • puheenjohtaja
    • sihteeri
    • kaksi pöytäkirjan tarkistajaa
    • ääntenlaskijat
  3. Todetaan läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet
  4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  5. Esitetään vahvistettavaksi johtokunnan laatima vuosi- ja tilikertomus
  6. Esitetään toiminnantarkastajien lausunto
  7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä asianomaisille
  8. Valitaan täysi-ikäisten jäsenten keskuudesta johtokunnan puheenjohtaja seuraavaksi toimintavuodeksi
  9. Valitaan 4 jäsentä seuraavaksi toimintavuodeksi
  10. Valitaan yksi toiminnantarkastaja ja hänelle varamies tarkastamaan seuran tilejä ja hallintoa
  11. Vahvistetaan liittymis-, jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus
  12. Vahvistetaan johtokunnan seuraavaa toimintavuotta varten laatima toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio sekä yleissuunnitelma seuraavien vuosien toimintaa varten
  13. Käsitellään johtokunnan esittämät tai jäsenten vireille panemat muut asiat.
    • Vieraspelaajien kutsumisen periaatteet ja maksut
    • Päättäjäiskäytännöt 2015
    • Kauden aikainen leiritoiminta
    • Salivuorot
  14. Kokouksen päättäminen.

Harjoitusvuoromuutos sunnuntaina 8.2.

Päiväys 2.2.2015

Sunnuntaina 8.2. ei ole kilparyhmän eikä junnuryhmän harjoituksia, vaan minisulkis ja sulkapallokerho harjoittelevat klo 19:00-20:00.

Päiväys 1.2.2015

Kevätkausi alkaa

Päiväys 2.1.2015

Harjoitukset jatkuvat normaalisti maanantaista 5.1.2015 alkaen. Katsokaa siis harjoitusajat täältä.

Poikkeuksena kuitenkin sunnuntai 11.1. jolloin koripalloturnaus kestää klo 19 asti. Silloin ei ole kilparyhmän eikä junnuryhmän harjoituksia, vaan minisulkis ja sulkapallokerho harjoittelevat klo 19:00-20:00.